Minä olen 8kk

Hei ja Hoi!

Taas on yksi kuukausi edennyt lähemmäs 1-vuoden ikää. Olisi taas kuukausiraportin aika. Tämä alkaa varmaan olla teille jo tuttua huttua..Niin mullekin!

Koitanpa (tai siis äiti koittaa) muistella mitä yhden kuukauden aikana on tapahtunut..Hmm..
Ensiksikin mulle on tulossa TAAS hampaita. Vaikka lelujen, sängyn reunusten, lakanoiden (eli kaiken minkä suuhun saa) jyystäminen onkin maailman kivoin asia, niin eikö ne himpulan hampaat nyt voisi jo tulla.
Kutittaa ihan vietävästi koko ajan ja välillä särkeekin :/
Hampaita on nyt tällä hetkellä kaksi alhaalla ja 2,5 ylhäällä. Puolikas tulee siitä ettei se kolmas ylähammas ole ihan kokonaan ulkona. Sen lisäksi lääkäri huomasi käynnillämme (siitä vielä lisää.), että sieltä on kovasti takaa tulossa useampikin. Ja tietty ne tulee mun tuurilla ihan vinoon :(

Ai, mutta mä ihan unohdin. Mulla oli tänään 8kk neuvola. Mulle piti tulla influenssapiikki, mutta isä ja äiti päätti että ne kiduttaa mua VASTA maanantaina.. Kiitos..
Neuvolassa oli tällä kertaa vain mittaukset ja sitten mentiin lääkärin pakeille. Hän oli ihan outo ihminen mulle ja musta sen sylissä ei ollu yhtään kiva olla.
Hän kattoi mun silmät, korvat ja hampaat. Sit mut otettiinki syliin ja pistettiin muka seisomaan kylmälle lattialle.. EN SUOSTUNU..Yhtäkkiä mun pitikin sitte jo istua siellä lattialla ja humps heijaa kaaduin istualteen suoraan sen mamman tuolin jalkaa päin. Sen jälkeen se lääkärikäynti ei todellakaan ollu yhtään hauskaa.. Onneks se loppu siihen :P Nännäsnää!

Nii joo ne strategiset mitat, jotka varmaan haluutte taas tietää;

Mun perusilme

                                                                  Ikä: 8kk
                                                                  Paino: 8800g
                                                                  Pituus: 70,5

Tasasta tahtia siis mennään. Neuvolantäti sano, että mun pituus on ottanu oikein kunnon spurtin ylöspäin.

Viime viikolla mä siis kävin lääkärissä, kun oon pitkään haronu mun korvia ja nukkuminenkaan ei oikein onnistu (ei se onnistu oikein vieläkään, mut parempaan päin on). Tuomio; Lievä korvatulehdus oikeassa korvassa. Lääke; järjettömän hyvän makusta antibioottilitkua.. Eiku oikeesti! Se oli hyvää ja KYLMÄÄ nami!

istumiseen pitää keskittyä

Nyt mä nukun jo ihan hyvin ja korva ei enää niin häiritse. Neuvolan lääkäri sano jotain, että tärykalvo ainakin näkyy eli kai se tarkottaa parantumista..I don't know..

Oon koko tän viime kuukauden harjotellu liikkumista ihan uudella tasolla. Edelleen mä vaan pyörin ja kierin saadakseni leluja, mutta koska toi ryömiminen ei nyt kerta onnistu, ni mä aattelin lähtee kokeilemaan tota konttaamista. Kontalleen mä kyllä pääsen, mutta eteenpäin meneminen on vielä pelkkää pepun vatkaamista (älkää naurako! tää on vakavaa). Mä haluisin jo kovasti liikkeelle ja mun lelutkin alkaa jo kyllästyttää. Ois paljon kivempi tutkia mitä muuta tästä kämpästä löytyy kuin olohuone. Yks päivä mä kokeilin vähän tota eteistä, mutta siel ei oikein ollu mulle mitää, joten mä kierin takas olkkariin. Jos joku päivä pääsis tonne keittiöön..hmm..

Konttaisko vai eikö konttais? kas siinä yrittämistä.

Seuraava neuvola onkin vasta vuoden iässä, mut hei en mä teitä jätä. Isä ja äiti meinaa silti raahaa mut avoneuvolaan, että ne saa tietää strategiset mitat. Ja onhan mulla tossa tulossa leikkausta taas tammikuussa ellen ole kipeä. Joten tekstiä varmaan tulee, ei hätää :)

Aattelin tonne eteiseen mennä kattoo.

Nähää ens kuussa!

-Pieni Linnunpoikanen-

Minä olen 7kk.

Hei vanhat ja uudet lukijat!

Oikeastihan minä täytin 7kk jo eilen, mutta se sattui olemaan sunnuntai ja joku avoneuvola-paikka (selventyi minulle tänään, että sehän on se sama paikka missä minä aina käyn puntarilla) on auki vain maanantaisin.

Silmät kiinni, suu auki. Salamavalo on oli hauska juttu.

Mitä tulee, kun yhdistää juuri uniltaan herätetyn, väsyneen vauvan ja piikin? Vastaus: JÄRJETÖN huutaminen!
Mentiin siis isin ja äidin kanssa käymään siellä avoneuvola-paikassa. Minusta otettiin taas pituus ja paino, jotta kuukausittainen raportti onnistuisi. En yleensä ole neuvolassa huutavaa sorttia, mutta väsyneenä sitä tekee mitä vain. Minä valitsin päättömän itkun sekä painoa punnitessa että pituutta mitatessa. Lisäksi minua kiusattiin semmoisella ihme piikillä, joka taas satutti kovasti minun jalkaani..Sain meinaan 7kk lahjaksi influenssapiikin. VOI KYLLÄ!! Ei ollut sitten yhtään kivaa, sanon minä..tai siis sanoin..tai siis toin ilmi.

Influenssapiikki otettiin seuraavaa leikkausta silmällä pitäen. Viimeksi eivät kuulemma osastolla vaivautuneet kertomaan, että flunssaa on siellä liikenteessä ja monta hoitajaa kipeänä, joten isi ja äiti ajattelivat tällä kertaa olla varuillaan ja toivottavasti nämä piikit pitävät flunssan poissa. Näillä piikeillä tarkoitan siis sitä, että mitä ilmeisimmin minä saan toisenkin tämmöisen kammotuksen reiteeni törkättäväksi.. SIIS mä en NIIN ala!!
Ihan varmasti kiukuttelen senkin kerran :D Saatte sitten lukea seuraavassa kuukausiraportissa kuinka paljon kiukuttelin.

Nyt kuitenkin niihin strategisiin mittoihini:

                                                                Ikä: 7kk
                                                                Paino: 8350g
                                                                Pituus: 68,5cm

Minun pituuteni on ollut aina omalla käyrällään, mutta nythän minä vasta olen spurtin ottanut. Sekä painoa että pituutta tulee tasaiseen tahtiin. Nyt on jo ilmeisesti näkymässä viitteitä isin geeneistä eli aineenvaihdunnasta ja pituuskasvusta. Odottakaa vaan! Musta tulee vielä pidempi kuin isi :)

Muussa kehityksessä ei ole tullut vielä merkittävää muutosta. Minua kiinnostavat tällä hetkellä kovasti kaikki mistä lähtee ääntä ja mitä voin pikkuisin sormini naputella. Myös pinottavat palikat kiinnostavat ja kuka nyt ei rakasta leikkiä samaan aikaan isin ja äidin kanssa, vaikka en osaakaan palikoita kasata itse :)
Mummi teki minulle MONTA hernepussia, joiden ideaa en vielä ihan tajua,  mutta kovin hauskoja nekin on pistää suuhun.
Tai no mikä nyt ei menisi suuhun. Kutittaa ikeniä niin äärettömän paljon, että tekisi koko ajan mieli jyystää jotain lelua (äidin sormet käyvät tähän myös mainiosti).
Minun tekisi niin mieli lähteä liikkeelle. Takaperin minä jo pääsen muutaman sentin, mutta kun haluasin eteenpäin! Minä osaan jo nostaa yläkroppaani ja peppuani, mutta en molempia samaan aikaan. Siinä minulla on vielä hieman pähkäilemistä. Sen kun minä keksin, niin sitten mennään eikä meinata.
Minä toivon, että pian saatte kuulla minun ryömivän/konttaavan. Minä ainakin odotan sitä jo innolla.

-Pieni Linnunpoikanen-

PS. Minä tein eräs päivä ekaa kertaa sormiväreillä. Äiti teki minulle pari väriä ihan itse (Taitava äiti!) ja minä tykkäsin rypistää paperia ja ehkä sitä väriäkin hieman eksyi paperille. Isi sai isänpäivänä myös osan sormivärisöherryksistäni ja "Maailman paras isä"-kahvimukin, jota oli toivonut.

Minun ekat sormivärisöherrykset.

Minä olen puoli vuotta!

Heippa mummot, papat ja muut lukijat!

On taas sen kuuluisan kuukausiraportin aika. Olenkin tässä kasvanut paljon ja oppinut kovasti kaikkea uutta.
Ensinnäkin 5kk neuvolan jälkeen painoa on noussut taas hurjasti. Syön jo kiinteistä ruuista todella montaa makua. Minä rakastan ruokaa! Olen myös aloittanut neuvolantädin ohjeistuksella puuron syömisen aamuisin. Se onkin suurinta herkkua..varsinkin, kun siinä on jättisuuri annos marjasosetta <3 Aijai!

Äiti otti kuvan minun pellavapäästä.

5kk neuvolassa äiti oli todella huolissaan siitä, että kun minä en ollut vielä kääntynyt mahalleen. Yritystä oli, mutta kun en halunnut/viitsinyt..Noh! Järjestin sitten 5,5kk iässä isälle ja äidille yllätyksen ja käännyin ihan itse  mahalleeni! Ilman tukea leluista! Kuinka mahtavalta tuntuukaan kääntyillä selältä mahalleen ja mahalta selälleen. :) Nyt minä sitten yritän kovasti opetella eteenpäin ryömimistä, mutta hitsi soikoon se on kuulkaas vaikeaa! Haastan teidät lukijat kokeilemaan huviksenne itse joskus menemällä lattialle mahalleen ja nostamalla jalat ja kädet ilmaan. Kuvitelkaa, että ette osaa mennä eteenpäin muuten kuin mahan avulla.. Ei ole niin helppoa, eihän!

Minä mahallani lempileluni leijonan kanssa.

Tämä mahalleen meno on vain tuonut yhden pienen pienen jutun..tuo kuolan määrä! Äiti jo sanoikin, että miten voi näin pienestä ihmisestä tulla ulos noin paljon kuolaa koko ajan. Vielä kun minä nielen suurimman osan siitä :/ Onneksi se ei enää aiheuta niin pahasti vatsavaivoja.

Ainiin mutta siihen itse asiaan. Minähän olen nyt tosiaan puoli vuotta. Kuinka pian se aika meneekään. Äiti kutsuu minua jo nyt omaksi isoksi pojakseen..Hei haloo!! Enhän minä niiiin suuri vielä ole. Mutta kyllä se silti kieltämättä tuntuu ihan kivalta, kun kehutaan.

Strategiset mitat tällä hetkellä ovat;

                                               Ikä: 6kk

                                               Pituus: 66,5cm

                                               Paino: 7850g

Eilen oli todellakin minun virallinen syntymäpäiväni, mutta päivä oli niin paljon häslinkiä täynnä ettei äiti kerinnyt kirjoittamaan mitään. Tänään minä kävin taas siellä ihanassa sairaalassa (äidin sanoja) eli Tays:ssa. Minähän en koko jutusta tajunnut mitään. Paljon oli katseltavaa ja ihoon pistettiin jotain lätkiä, katselin ihmisiä ja katossa roikkuvia leluja sekä Teletappeja (Ei ollut niin hauska juttu). Minulle tehtiin siis sydänfilmi ja sydämen ultra, koska syntyessä minulla oli VSD eli aukko kammioiden välissä. Nyt niitä oli kaksi :O noh..Tämän lääkärin mukaan ei silti ollut syytä huoleen. Nämä aukot menevät yleensä umpeen itsestään. Minulle kuitenkin tehdään samanlainen testi, kun olen 3-vuotias. 

Ensiviikolla minä tapaan siinä samassa ihanassa sairaalassa puheterapeutin ekaa kertaa. Siitä voin sitten kertoa (tai siis anteeksi..äiti kertoo) tarkemmin, kun olemme käyneet siellä.

-Pieni linnunpoikanen-

Ps. Minä saan jo käyttää syöttötuolia. Aikamoista säheltämistä se vielä on.

Minä olen 5kk!

Hei kaikki!!

Kyllä aika menee nopeasti. On taas kuukausikatsauksen aika. Tänään minä täytän jo 5kk ja lahjaksi minä sain kaksi rokotetta ja sitä suuhun laitettavaa töhnää..rota-mitä-lie. Neuvolakäynnille mentiin suoraan aamu-unilta eli olin hereillä jo hurjat 3 tuntia. Nukahdin tietysti tuttuun tapaani juuri ennen neuvolaan sisälle menoa ja pienen tarkkailun jälkeen olin yhtä hymyä. Tuttu paikkahan tämä jo on!. Mutta voi ei! Sillä tädillä oli taas ikäviä piikkejä ja niistähän minä en pitänyt. Kuka voi tykätä muka semmoisesta neulalla tökkimisestä, kun palkaksi saa kipeät jalat ja vatsan..EN ALA!!

                                                    Ikä:5kk

                                                    Paino: 7055g

                                                    Pituus: 64cm

Kuukauden aikana ei paljoa ole tapahtunut erikoista, mutta on minun leikkaushaavani täysin parantunut. Jäljellä on enää muutama todella sitkeä tikki ja siisti arpi. Myös suun sisällä olleet tikit ovat täysin huvenneet ja nyt kuukausi leikkauksen jälkeen saan viimein pistää suuhuni kaikkea puruleluista normaaleihin leluihin. 

Ennen leikkausta minä yritin jo hienosti kääntyä mahalleni, siinä jopa pari kertaa onnistuen. Leikkaus kuitenkin vei halut kääntymiseen, kun piti nukkua selällään eikä päässyt kääntymään/saanut kääntyä ollenkaan, sillä mahallaan oloa piti välttää. Nyt olen viimein alkanut tajuamaan kääntymisen päälle uudestaan, vaikka ei se vieläkään oikein suju ilman apukeinoja. Mahallaan minä sitten kuitenkin viihdyn paljon, kunnes tajuan etten pääsekään eteenpäin..Sitten tulee itku :(

Äiti ja isä ovat myös aloitelleet minulle soseita. Tällä hetkellä syön ongelmitta jo bataattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa, perunaa, päärynää, mangoa, persikkaa ja banaania. Hedelmäsoseet ovat minun herkkuani ja näitä menisikin mieluusti ainakin purkki päivässä, jos itse saisin päättää. Lämmin sosekin on todella hyvää, mutta jotenkin se ärsyttää noita minun ikeniä (Joihin on neuvolan tädin mukaan selkeästi tulossa hampaita..ehkä jo 6kk iässä saattaa olla ensimmäiset). Hätä keinot keksii ja niin edelleen, sillä isin ja äidin Helsingistä ostama leijona on ruokailuaikojen pelastus. Sitä kun tuijottelen, niin edes tajua syöneeni lautasellista sosetta.

Tänään minä sain maistaa persikkaista kaurapuuroa vauvoille ja NAM! Sekin oli hyvää. 

Minulla oli hauskaa...

...Minulla oli todella hauskaa

Meinasin sanoa (äiti meinasi kirjoittaa), että minä menen tästä leikkimatolle, mutta hetkonen! Minähän olen jo nukkumassa, kun äiti tämän viimein saa kirjoitettua.

Hassu tuo äiti! :)

-Pieni Linnunpoikanen-

PS. Nähdään taas seuraavan kuukausikatsauksen merkeissä.

Päivä jolloin sain uuden huulen.

Täällä ollaan taas lukijat. Äidillä on ollut niin kauhea kiire minun kanssa, että tarina leikkauksestani on mennyt ihan ohitse. Nyt viimein on tarinaa kerrakseen kuvien kanssa.

Matkalla Helsinkiin.

Minä, Oskari sekä isä ja äiti matkasimme papan kyydillä kohti Helsinkiä 12.8. Klo 8 aamulla seuraavana päivänä minut vietiin leikkaussaliin ja 4kk taival avoimen hymyni kanssa oli päättymässä. 

Klo 13 olin heräämössä ja siitä matka jatkui kohti vuodeosastoa.

Äitin kanssa

Isin kanssa

Isä ja äiti kävivät minua kyllä katsomassa, mutta olin kuulemma niin sekaisin nukutusaineista ja kipulääkkeistä etten tiennyt mistään mitään. Isä ja äiti päättivät sitten viettää sen päivän muualla ja soittelivat vain sairaalaan kuulumisia.

Olin ilmeisesti saanut ruokaa vasta leikkauspäivän iltana ja ruokamäärät eivät tosiaan hivunneet ylitse 60ml. Seuraavana päivänä olin taas iloinen (lue: kärttyinen) itseni ja ruoka maistui jo 120ml asti. Torstaina söin jo tutusta ja turvallisesta tuttipullosta lähes 200ml. Kotona ruokahalu onkin sitten vain suurentunut, mutta tästä voitte lukea lisää tekstin loppupuolella.

Mutta ne vatsavaivat..ai, että ne kirotut vatsavaivat. Koska kipulääkkeiden antaminen suun kautta oli sula mahdottomuus kipeän huulen ja säännöllisen lääkityksen (lue:järkyttävä määrä supoja) takia. Minähän saan maidon kanssa Cuplaton-tippoja, koska nielemäni kuola vetää mahan ihan sekaisin..noh! Sairaalassa ollessani minä en niitä sitten saanut, kuin vasta siinä kohtaa kun isä ja äiti ottivat asian esille. Tässä kohtaa mahani oli jo täysin sekaisin supoista.

Koko sairaalassa olo ajan jouduin käyttämään siteitä käsissä sekä minut piti sitoa sänkyyn liivien avulla. Tätä piti jatkaa kaksi viikkoa, joten olen nyt ollut kotonakin siteissä koko tämän ajan. Oi, sitä onnea kun ensi viikolla siteet viimein jäävät osaksi historiaa ja saan tunkea taas sormet suuhuni.

Perjantaina pääsimme kotiin. Pappa ja mummi tulivat minua yhdessä hakemaan, koska tulivat meille yöksi. Ekat päivät minä heräsin keskellä yötä kipuun ja sain ruokaakin siinä samalla. Mutta tiedettähen te jo, että minä olen aikamoinen tapaus ja kenenpä ei tekisi kipuillessa mieli huutaa naama punaisena.

Kunhan lääkkeiden määrää vähennettiin enkä enää kipuillutkaan niin paljoa, myös vatsavaivat hellittivät. 

Viime päivät olen ollut taas oma ihana itseni ja nukkunut päiväuneni pätkissä. Olen myös alkanut opettelemaan soseiden syöntiä. Saanen havainnoillistaa tätä kuvan kautta. Kenen geenit lienee olen saanut, mutta sose maistuu vallan mainiosti ja makeat soseet varsinkin olisivat suurta herkkuani :)

Minäkö syönyt soseita? eikai..

Kuten sanottua ensi viikolla saan siteet pois. Seuraava neuvolakäyntini on 5kk iässä, jolloin on tulossa taas uusi kuukausikatsaus painon ja pituuden suhteen. Lisäksi saan taas rokotteet, jotka toivottavasti eivät nosta tällä kertaa kuumetta, sillä sain sairaalassa semmoisen kipulääkekammon ettei voi olla tosikaan.

Kiitos tuestanne!

-Pieni Linnunpoikanen-

Minä olen jo 4kk!

Minä olen jo 4kk ikäinen ja nyt vasta minun elämässäni alkaa tapahtumaan. Paljon on tullut kuukaudessa kehitystä, mutta edelleen vietän päiväni kuta kuinkin kiukutellen milloin mistäkin. Mutta kuka sitä nyt tyhmänä nukkuisi päivisin, kun on niin paljon asioita mitä haluaa tehdä, kuten kokeilla saako varpaistansa kiinni ja saisiko ne edes kerran suuhun asti tai saako mahallaan kädet eteen tai katsella kuinka kivoja leluja minulla onkaan olemassa..

Varpaat; nuo pienen miehen uusi ihastuksen kohde

Joka aamuinen Gormiti-sarjan katsominen on minusta äärettömän mieluisaa puuhaa. Puuha-Pete ja Franklin-kilpikonna ovat myös listalla ensimmäisinä. On ne muutkin lastenohjelmat ihan kivoja minusta, mutta millään ei menojalka anna periksi keskittyä pitkäksi aikaa tuijottamaan lapsille tarkotettuja ohjelmia. Muut ohjelmat ovat mielestäni kivempia; varsinkin Voice. En malta odottaa, että pääsisin hetkuttamaan peppua musiikin tahdissa.

Muutenkin minun tekisi jo mieli kovasti kävellä, mutta ensin pitäisi kuulemma oppia kääntymään mahalleen ja ryömimään sekä konttaamaan.

Playstationia piti myös päästä kokeilemaan

Mitähän muuta minun elämääni kuuluu. Ainiin! Isä ja äiti syöttivät minulle pari viikkoa sitten jotain ihan ihme mönjää. He kutsuivat sitä velliksi..minä kutsun sitä "näin itketät vauvaasi vielä enemmän"-ruuaksi. Maku nyt ei ollut mikään erikoinen, mutta masuun minua kovasti sattui sen jälkeen. Nyt isä ja äiti ovat jättäneet vellit hetkeksi. Minä kauhulla odotan, että tunkevatko he sitä taas minulle ja isä ja äiti sen sijana kauhulla odottavat, että mitä sosekokeiluista oikein tulee. Meillä halkiolapsilla, kun jokainen tuhdimpikin ruoka voi tulla nenästä. Siihen tosin vaikuttavat ilmeisesti halkion suuruus/laajuus. 

Mennäänpä nyt kuitenkin siihen aina-yhtä-tärkeään neuvolakäyntiin. Isälle ja äidille kävi tällä kertaa hieman huono tuuri. He meinaan unohtivat minun neuvolakäyntini täysin. Ohoh! Äiti oli ajatellut, että se on ennen Helsinki-nimiseen paikkaan lähtöä, mutta se olikin kaksi viikkoa ennen Helsinkiä. Onneksi saimme sinne ajan samalle päivälle kuitenkin. 

hymy on herkässä, kun äidin naamaa katselee

                                                       Ikä: 4kk

                                                       Paino: 6120grammaa

                                                       Pituus: 59,6cm

PS.Kun te rakkaat sukulaiset sekä isin ja äidin ystävät luette tätä, minä olen jo matkalla Helsinkiin ja 13.8. minut leikataan. Huippua!! Sitten pääsettekin näkemään paranemiskuviani, koska 9kk iässä oleva leikkaukseni ei jätä jälkeensä näkyvää arpea.

-Pieni Linnunpoikanen-

Minä olen 3kk

Minä olen täällä taas. Kylläpäs siitä onkin taas aikaa, kun viimeksi tänne blogin puolelle on mitään kirjattu. Olen ilmeisesti pitänyt äidin ERITTÄIN kiireisenä.
Äiti saa nyt luvan kirjoittaa ensin vanhempia kuulumisia. Eli minähän olen opetellut nukkumaan viimein omassa ( mielestäni KOVIN isossa) pinnasängyssä. Tämä on suuri juttu meille, sillä olen tähän mennessä nukkunut kaikki uneni rattaissa. Nykyään nukun rattaissa vain, kun menemme vaunulenkille.

tyylinäyte nukkumisesta vielä muutama viikko sitten

tyylinäyte tämän hetkisestä nukkumisesta; minä ja sänky <3

Kuinkahan monta kertaa minun blogissani on ollut puhetta vatsavaivoista. Ne eivät näytä millään helpottavan (paitsi nyt..kohta luette miksi). Pitkään aikaan en ole kärsinyt ummetuksesta tai ilmavaivoista, mutta tuon ekan rotarokotteen jälkeen elimistöni meni aivan sekaisin. Nyt sitten olen kärsinyt ilmavaivoista koko ajan, joten isä ja äiti hommasivat semmoista ainetta kuin Cuplaton. Ne ovat tippoja, joita minulle pistetään pieneen määrään maitoa ja annetaan ruokailun yhteydessä.

Jo ensimmäisen annoksen jälkeen isä ja äiti ja minäkin huomasimme eron. Yhtäkkiä alkaneet vatsavaivat veivät haluni nukkua päiväunia ja saatoinkin levätä 5minuutista puoleen tuntiin pätkissä. Nyt minä nukun taas normaalit 2-3tuntia päiväunia.. Ette uskokaan kuinka ihanaa :)

Koska minun kuuluukin kehittyä koko ajan, niin ei elämä voi olla pelkkää jokeltelua ja naurua (jota on tullut kovin paljon muuten lisää), vaan kärsin myös ne huommatkin puolet kehityksestä eli hampaiden puhkeamisen. Voin kertoa, että on suhteellisen tuskaista koittaa saada unen päästä kiinni kun ikenet ovat niin kipeät, että tekee mieli huutaa (Ei kun hetkonen! Minähän huudankin). Onneksi isä ja äiti edes yrittävät helpottaa oloani pitämällä minulle enemmän seuraa, antamalla minulle "puruleluja" ja vaikkeimman paikan edessä antavat oloani helpottavaa särkylääkettä.

Nyt siihen 3kk neuvolaan;

Paino: 5350grammaa

Pituus: 57,5 cm

Tällä neuvolakäynnillä minä sain toisen rotarokotteen ja muutaman muun (kurkkumätä, jäykkäkouristus yms.) pistoksena annettavan. Kuten arvata saattaa, minä huusin kuin hinaaja. Nyt sitten tarkkaillaan, että nouseeko noista pistoksista kuumetta. Tähän mennessä vatsa on ainakin ihan sekaisin, väsy on suuri (mutta kun sattuu niin pirusti pistokohtiin, enkä osaa millään rauhoittua). 

PS. Isä ja äiti hommasivat minulle tällaisen mobilen, jonka musiikin olisi tarkoitus rauhoittaa. Nyt sen käyttö on tosin jäänyt hieman vähäiselle, koska minusta on paljon kivempaa musiikin sijasta vain tuijotella hahmoja. Minä pidän kovasti eläimistä ja kirkkaat värit ovat myös mieleeni.
Isä kertoi minun yksi päivä naureskelleen ja jutelleen lakanassa oleville sammakoille (Mitään en myönnä!!)

PPS. Pian lähenee leikkaus.

-Pieni Linnunpoikanen-

Minä olen jo 2kk ja sain viimein nimen!

Hei te kaikki!

Siitä onkin jo pitkä aika kun minä kirjoitin (äiti kirjoitti) viimeksi. Tässä on kerinnyt tapahtumaan vaikka mitä viime kirjoituksesta.

                                          Päivitetään nyt ensin hieman tietoja; 

                                     
                                         Ikä: 2kk
                                         Paino: 4170grammaa
                                         Pituus: 54cm

Viimeksi äiti kirjoitti halkioon liittyvistä asioista enemmän. Tällä kertaa keskitytään muihin kuulumisiin. Viime viikon tiistaina minulla oli neuvola taas ja nuo yllä olevat mitat ovat siltä käynniltä saatuja tietoja.
Sain tietää muuten juuri hetki sitten, että minun tulisi painaa 5 kiloa ennen huulileikkausta. Onnekseni ruokahalu on kovasti kasvanut ja vedän tällä hetkellä helposti 150-200ml yhdellä syötöllä. KYLLÄ! Luit oikein. Äidin mielestä tämä määrä on ihan järkyttävä, mutta minkä sille voi jos perii isältänsä luonteenpiirteen sijaan hyvän ruokahalun.
Viime neuvolakäynnillä minä sain myös ensimmäisen annoksen rotavirusrokotteesta. Toinen tulee 3kk kohdalla, jossa myöskin annetaan muut perusrokotteet kurkkumätää, poliota, jäykkäkouristusta ym. vastaan. Kolmatta  rotavirusrokotetta minä en kerkiä saamaan leikkauksen vuoksi, mutta toivottavasti kaksikin antaa tarpeeksi suojaa osastohoitoa varten.

Kuten kaikki muutkin vauvat, myös minä kehityn kovasti. Olen alkanut hymyilemään ja jokeltelemaan enemmän. Suurimman osan päivästä minä edelleen nukun, mutta löytyy niitä hetkiä jolloin tykkään maata leikkimatolla, heiluttaa kädellä siitä roikkuvia leluja, tuijottamalla valoja sekä kuuntelemalla siitä kuuluvaa musiikkia. Tykkään myös kovasti katsoa aamuisin äidin kanssa lastenohjelmia. :) En minä niistä vielä paljoa ymmärrä, mutta kovin hauskoja kuvioita ja kirkkaita värejä niissä ainakin on. Ehdottomat lempparini ovat Puuha-Pete, Postimies Pate, Transformers ja HotWheels :D

Joskus minä kyllä vieläkin kiukkuan, jolloin päivän unet jäävät vähiin. Onneksi saan silti öisin unen päästä kiinni helpommin ja saatan nukkua 5 tuntia yön aikana; ruokavälikin saattaa helposti olla 6-7 tuntia.

Ainiin!! Kun nyt tuli täyteen 2kk, niin sehän meillä Suomessa tarkoittaa nimen saamista joko kasteen tai nimenantojuhlan muodossa. Isä ja äiti miettivät päänsä puhki, että kummat järjestetään. Lopulta päädyttiin ristiäisiin, jotka pidettiin viime sunnuntaina 9.6. Kasteessa minä sain nimen Oskari, mutta te lukijat voitte kutsua minua Oskuksi.

Minun nimeni!

Ristiäisiä vietettiin meillä kotona ja tilaisuus oli kappelissa tuossa kodin lähellä. Isän ystävä kastoi minut ja minä sain itselleni kolme kummia; kaksi miestä ja yhden naisen. Heinolan mummi oli laittanut PALJON PALJON ruokaa ja äidin kaveri teki minulle (tai siis kutsuvieraille) täytekakkuja kaksin kappalein. Kovasti ruokia kuulemma kehuttiin, mutta tärkeimmässä osassa olin tietysti minä. Olin päivän aikana niin monessa sylissä etten edes kerinnyt äidin ja isän syliin kuin vasta illasta.
Kauhean stressaava päivä oli ja unirytmiäkin piti hieman sen päivän jälkeen hakea :/ Nyt alkaa sekin taas tasaantumaan.

Leikkimaton valot ovat kiva juttu.

Eipä minulla muita kuulumisia ollutkaan enää. Lukemisiin!

-Pieni Linnunpoikanen-

Reissu Helsinkiin

Hei murut!

Kuten viime postauksessa kerroin, minun piti käydä siellä Helsinki-nimisessä paikassa törkittävänä. Se käynti oli maanantaina. Matka alkoi hieman yli 7:n aamulla papan kyydillä Helsinkiä kohti. Minä kuulemma nukuin koko matkan sinne ja takaisinkin.

Perillä minua tuli tapaamaan sylikummi pikaisesti. Minä olin vielä hieman unen tokkurassa, mutta kunhan silmät aukesivat, niin tajusin edessäni olevan taas yksi tuntematon henkilö. Ehkä minä vielä opin tämänkin kummin tuntemaan. (Nyt on kaksi kolmesta kummista nähnyt minut ennen ristiäisiä)

Kummin lähtiessä ja papan mennessä kahvilaan odottelemaan, minä isä ja äiti jäimme osastolle (jonne minäkin sitten menen leikkauksen tapahtuessa) odottamaan osastonhoitajaa ja erinäisiä tutkimuksia.
Osastonhoitaja kyseli kovasti kysymyksiä kotioloista (minä olin tästäkin täysin tietämätön, sillä uni vei voiton).
Tämän jälkeen osastonhoitaja antoi isälle ja äidille infokansion, jota lueskellessa voi pysyä hieman ajantasalla missä mennään. Pienen juttelutuokion jälkeen meillä oli tapaaminen plastikkakirurgin ja korvalääkärin kanssa. Lisäksi erikoispiirteestäni otettiin kuvia.

Plastikkakirurgin puheilla ollessa minulle tuli kova nälkä ja pääsinkin hoitajan syliin syötön ajaksi. Pystyin melkein tuntemaan isän ja äidin katseet minua kohti, kun hoitaja syötti hieman miten sattuu. Isällä ja äidillä on meinaan tarkka tyyli, miten ilmaa menee minun masuuni vähemmän kuin yleensä. Enivei..plastikkakirurgi (on muuten tosi outoa joutua 4kk iässä plastikkakirurgin hoteisiin :P) sai minulle diagnoosiksi epätäydellisen vasemmanpuoleisen huuli- ja suulakihalkion. Älkää kysykö mitä se käytännössä tarkoittaa. Minä en tiedä :/

Ensimmäinen tuomiopäivä tulee minulle eteen 13.8., jolloin leikataan huuli, kova suulakihalkio ja korjaillaan myös hieman nenää. Tästä seuraavat leikkaukset tapahtuvat 9kk iässä ja 9 vuoden iässä. 9kk iässä korjataan pehmyt suulakihalkio ja 9 vuoden iässä oikomishoitojen jälkeen tehdään luunsiirtoleikkaus (pelottavaa!!). Muuten luvassa on PALJON kontrollikäyntejä ja mahdollisia lisäleikkauksia mietitään kasvun mukaan.

Valokuvassa oleminen oli oikeastaan aika mielenkiintoinen kokemus. Suuri ja kirkas salamavalo (minä näin vain kirkkaan pallon silmissä) oli minusta hämmentävä kokemus. Sitä edeltänyt kiukkukin häipyi sen sileän tien. Korvalääkäri sen sijaan oli aivan kaamea kokemus!! Minä olin raukka juuri saanut monen valvotun tunnin jälkeen unen päästä kiinni kunnolla ja sitten ruvettiin törkkimään korvia. Voin vain kuvitella kuinka paljon huutoni kaikui oven läpi odotusaulaan.
Korvalääkäri ihmetteli kovasti samaa asiaa kuin isä ja äitikin, että miksi minun kuuloani ei jo synnyttäneiden osastolla tutkittu. Tästä johtuen isä ja äiti olivat lääkärin kanssa samaa mieltä siitä, että minulle voisi laittaa lähetteen korvapolille, jotta saataisiin tietää onko kuulossani vikaa vai ei. En kyllä halua edes tietää minkälainen testi sekin on!! Kiitti vaan isä ja äiti!!

Halkiolapselle ominaista on, että puheen opettelussa voi tulla ns. honotusta eli K-, T- ja P- konsonanttien muodostuminen ei välttämättä ole mahdollista tavallisen oppimiskaaren mukaan, mutta 9kk iässä tehdyn leikkauksen jälkeen on minulla mahdollisuus oppia painekonsonantit oikein.
Myös ns. liimakorvaisuus on halkiolapselle erittäin todennäköistä ja korvatulehduksia saattaa tulla usealle halkiolapsista enemmän kuin muille lapsille. Liimakorvaa ja korvatulehduksia voidaan tarvittaessa ehkäistä putkituksella (kauhean pieniä ne putket muuten!). Sekä puheen oppiminen että liimakorvaisuus ovat minulle vielä tulevaisuutta, mutta auttaahan se toki isää ja äitiä, että he tietävät asioista nyt enemmän.Toivottavasti jonain päivänä minäkin saan tietää näistä asioista.

Olipa minulla tällä kertaa paljon asiaa. Lisääkin saa tiedustella isältä tai äidiltä, jos jokin asia jäi mietityttämään. Minusta on kiva, että isä ja äiti jakavat tietoansa eteenpäin ja lisäähän tässä koko perhe oppii mitä isommaksi minä kasvan.

Ps. loppuun vielä mieltä piristävä kuva. Pikaisiin kuulumisiin!


















-Pieni Linnunpoikanen-

Minä olen 1 kuukauden!

Oijoi kun viime postauksesta on taas kulunut aikaa. Pahoitteluni, kun olen pitänyt isän ja äidin erittäin kiireisenä. Aikaa ei ole ollut miettiä mitä tänne haluaisin kertoa.
Piti oikein lukea edellinen postaus, että muistaisin (äiti muistaisi) missä mennään :)

Nuorena se on aloitettava harjoittelu (herra 1kk)

Minä olen kovasti harjoitellut isän ja äidin avustuksella (herra 1kk)

Aivan niin, minähän kirjoitin (äiti kirjoitti) viimeksi tuosta kummin vierailusta. Kummilla oli mukanaan vaimo ja kaksi lasta. Minä tunnetusti nukuin vierailun ajan ja heräsin syömään/kiukuttelemaan juuri, kun vieraat olivat lähtemässä. Että näin hienosti meni sekin tapaaminen.

Viime sunnuntaina minä sain vieraaksi ( no, okei ehkä ne tuli vähän katsomaan myös isää ja äitiä) isän ja äidin ystäväpariskunnan ja heidän päälle vuoden ikäisen lapsensa. Tämän vierailun aikana minä jopa olin hereillä/kiukuttelin suurimman osan, mutta loppujen lopuksi uni antoi periksi ja nukuin hurjat 4-5 tuntia parvekkeen suojassa (taistellen tietysti ensin tuntikausia unta vastaan..eihän tehdä asiaa helpoksi, eihän?)

Joko minä kerroin viime neuvolakäynnin lukemia?  Ohhoh, enpä tainnut. Viime lukemien mukaan siis painoa on jo 3710 grammaa ja pituutta hurjat 53,5 senttiä..hyvästi 50senttiset vaatteet!! Ne kävikin jo hieman tukalaksi.

Tukalasta puheenollen..Voi jestas näitä kesäsäitä! Isän mukaan meillä on aurinkoisella säällä päivisin sisällä lähemmäs 28 astetta. Koita siinä nyt sitten nukkua. Sen takia minua on yritetty totuttaa nukkumaan omassa huoneessa (rattaissa tosin edelleen. Vaikka on isällä ja äidillä todistusaineistoa muustakin, sillä ystäväpariskunnan vierailun jälkeen olin niin väsynyt, että nukahdin pinnasänkyyn!! Kuvitelkaa!! Sitä iloa ei tosin kestänyt kauaa, sillä taitaa sänky olla minulle vielä hieman liian suuri. Pari päivää isä ja äiti kokeilivat nukahtaisinko sänkyyn uudestaan..nukahdinhan minä, mutta itkuhan siinä tuli, kun huomasin olevani sängyssä poikittain :/

ystäväpariskunnan vierailu väsytti

Mutta mihin minä jäinkään. Aivan, kesäsäät! Isä laittoi toissapäivänä ikkunaan foliot, jotta olohuone pysyisi yhtä viileänä kuin muu asunto. Näyttää melko ufolta ettenkö sanoisi :D

Viime kerralla äiti taisi kirjoittaa, että korvikkeen vaihtaminen auttoi minun masuuni..Huhheijaa, ei auttanut kauaa! Ummetus on tullut taas takaisin ja äidin pitää käydä apteekissa ostamassa minulle jotain minkä kuvitellaan auttavan. Pysykää kanavalla niin kuulette toimiko se tuote!

Tältä meillä näytetään yleensä

Tällainen voisin olla, jos vatsa toimisi kunnolla

Ensi viikon maanantaina minä menen sinne Helsinkiin viimeinkin törkittäväksi ja kuuntelemaan millainen hoitosuunnitelma minulle tehdään. Mummi ja pappa Heinolasta tulevat meillä sunnuntaina yöksi ja pappa ajaa minut, isin ja äitin maanantaina heti aamusta Helsinkiin Töölön sairaalaan. Isiä ja varsinkin äitiä jännittää kovasti tämä reissu, mutta on tätä kyllä jo odotettukin. Elämä pääsee taas hieman eteenpäin, kun tietää milloin tulee odottaa leikkausta.

Mutta nyt minun pitää mennä! Kakkavaroitus on annettu!
-Pieni linnunpoikanen-

Viikko 4

Hei ihanat isovanhemmat ja muut lukijat!

Olen toipunut isovanhempien vierailusta..huh sentään, että oli rankkaa nukkua koko aika molemmilla vierailuilla. Minä pidän kovasti hälinästä ja nukunkin siis paremmin mitä enemmän on meteliä. Kun vieraat lähtevät ja tulee liian hiljaista, silloin minä avaan vuorostani äänihuulet.. Eihän se nyt sovi, että meteli täysin lakkaa.

Heinolasta minä sain kasan ihania vaatteita ja Porista leikkimaton sekä pienen pehmoauton. Myös isomummu ja isotäti (?) toivat pienet paketit minulle, joista paljastui mm. neulottuja ja ostettuja vaatteita sekä muutama lelu. Minä en vielä oikein ymmärrä lelujen päälle, mutta enköhän minä pian opi niitä tutkimaan kunhan ikää tulee lisää.

Leikkimatto korkattu; Minä pidän kovasti apinasta, joka tanssii musiikin tahdissa.

Iästä puheenollen, tällä viikolla (tarkalleen ottaen perjantaina) minä täytän jo kuukauden! Kuinka isoksi tunnenkaan jo itseni. Isä ja äitikin päivittelevät, että olenpa minä kovasti kasvanut. Neuvolareissulla viime viikolla sain tietää painavani jo 3kiloa 380grammaa sekä olevani 50,5cm pitkä..Syönkin kyllä sen verran (110ml), että jo on ihme jos ei paino nouse.

Tällä viikolla minä olen jo käynyt näyttäytymässä äidin entisellä työpaikalla, koska ilmeisesti he halusivat kovasti päästä näkemään minkälainen vauva sieltä äidin masusta viimein putkahti. Äiti kertoi minun olleen kovin reipas koko reissun paria pientä itkupuuskaa lukuunottamatta. Jopa päiväkodin tutut lapsetkin tulivat minua moikkaavaan ja päivittelivät minun olevan kovin kovin pieni. Päiväkodin täditkin ihastelivat, kuinka suloinen pakkaus olinkaan ja pyysivät tulemaan joskus uudestaan.

Minun vatsavaivani ovat olleet varmaan puhutuin aihe täällä kotipiirissä ja sukulaisillekin sitä on päivitelty moneen otteeseen.. Ensinhän minulla oli kovasti ilmavaivoja täysin tietämättömistä syistä. Sen jälkeen minulle on tällä viikolla kehittynyt järjetön ummetus taas täysin tietämättömistä syistä. Isä ja äiti ovat neuvottomina valvoneet minun kanssa monta yötä, koska en pysty nukkumaan 1) ilmavaivojen 2) ummetuksen tai 3) yliväsymyksen takia..Olenko hankala? En tietenkään :)
Niinpä isä ja äiti ovat sitten kokeilleet jokaisen erilaisen asennon, uuden syöttämistyylin, vauvajumpan, hytkyttämisen, d-vitamiinien vaihtamisen ja viimeisenä äidinmaidonkorvikkeen vaihtamisen. Kovien kipujen taistelu on pikku hiljaa kuitenkin hellittämässä, sillä minä(kin) olen todennut äidinmaidonkorvikkeen vaihtamisen toimivaksi tällä hetkellä.

Perjantaina minä saan taas muutaman vieraan, kun yksi tuleva kummi perheineen käväisee katsomassa miltä minä nyt sitten oikein näytän. Loput isän ja äidin ystäväporukasta näkevät minut varmaankin vasta ristiäisissä, jotka ovat kesäkuun alussa juuri ennen 2kk syntymäpäivääni.

Ainiin..muistatteko kun kerroin siitä Helsinki-nimisestä paikasta, jonne minun pitäisi mennä törkittäväksi. Noh..nyt sekin tuomionpäivä on tullut selville, vaikkakin tämä on ilmeisesti semmoinen tutustuminen Helsinkiin/Töölöön. Siellä sairaalassa minua tutkitaan ja minulle tehdään jatkosuunnitelmat tätä halkiotani varten; tarkoittaen siis leikkauksen ajankohtaa yms. muita käytännön juttuja ilmeisesti.

Sellaisia kuulumisia minulla tällä kertaa oli. Taidan mennä jatkamaan uniani rattaisiin.
Heihei! :)

Rock on!

-Pieni linnunpoikanen-

Tays tutuksi!

Hellou lukijat!

Ajattelin kirjoittaa äidin pienellä avustuksella teille uusia kuulumisia taas.
Viime viikolla minua kävi katsomassa neuvolatäti, koska isä ja äiti eivät olleet ihan valmiita raijaamaan minua neuvolaan asti (ilmeisesti rytmini ei ole mikään parhain). Neuvolantäti katsoi minun painon ja ihon kunnon sekä jalkojen ja käsien voimia.
Tällä viikolla minulla on ihan oikea neuvolareissu, jossa katsotaan tarkemmin painoa ja pituutta.

Tämä viikko ei alkanut ihan oletetusti. Eilen minä meinaan sähläsin. Oli niin kova väsy ja tapani mukaan en taaskaan voinut antaa unelle periksi. Kuten kaikki vauvat, minäkin tungen sormia suuhuni jatkuvasti ja sain sitten omasta kynnestäni pinnallisen haavan ikeneen. Siinä sitten äiti ja isä paniikissa miettivät, että mitä tehdään. Minä vain huusin väsymystäni enkä tajunnut, että suustani oli edes tullut verta.
Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen kolme ambulanssimiestä tulivat hakemaan minut ensiapuun. Siellä minua taas törkittiin neuloilla ja mittailtiin saturaatiota ynnä muita.
Törkkimisten jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että minut voisi siirtää lastenosastolle. Siellä minä sitten vietin viime yön.
Tänä aamuna isä ja äiti tulivat minua katsomaan ja saivat kuulla, että minä pääsen kotiin..Voi sitä helpotusta!

Huomenna minua tulevat katsomaan mummi, pappa, täti ja serkku Heinolasta. Minä en tiedä vielä ketä ne oikein ovat, mutta enköhän minä opi seuraavan 18 vuoden aikana. Perjantaina vieraaksi saapuu Porin pappa perheineen. Tunnen itseni erittäin suosituksi :) Saa nähdä ketä seuraavaksi tulee minua katsomaan.

Huomenna on muuten se päivä, kun täytän 3 viikkoa. Ensi viikolla tulossa siis 1kk postaus..Isä ja äiti ovat kovin ihmeissään, että olen pian jo kuukauden vanha. Aika menee kovin nopeasti.

Nyt minä toivotan teille Hyvää Vappua ja menen syömään! Nähdään ensi viikolla.

-Pieni Linnunpoikanen-

Ps. Viikossa olen oppinut helpottamaan isän ja äidin elämää ja nukahtamaan rattaisiin..sisätiloissa.

Ensimmäiset päivät maailmassa! Vol. 2

Hei taas te muut ihmiset!

Minusta on otettu niin monta kuvaa ja minulle on tehty niin monia juttuja ensimmäisten päivien aikana, että se vaati äidin mielestä oman postauksen.

Ihan eka päiväni ulkomaailmassa oli totuttelua isään, äitiin ja muihin ihmisiksi kutsuttaviin olentoihin sekä valoon ja kirkkauteen. Kuulemani mukaan olin itse Herra Temperamenttisuus jo kohdussa ja sama jatkui myös ulkomaailman puolella. En pitänyt yhtään vaipanvaihdoista, pepun pesemisestä (en muuten pidä vieläkään!) enkä vaatteiden vaihtamisesta. Nukkuminen sen sijaan ei tuottanut missään kohtaa ongelmia ellei minua herätetty väkisin (jota tapahtui yllättävän usein).

Minusta -ja varmaan isästä ja äidistäkin- tuntui usein, että heti kun minut oli saatu tuttipullon ääreen tai nukkumaan, tuli joku täti/setä ottamaan mm. verikokeita tai viemään minua muihin tutkimuksiin toisaalle. Äärettömän rasittavaa toimintaa! Sen huomasivat kyllä muutkin, kun avasin ääntäni mielenosoitukseksi.
Olin sairaalan hoteissa peräti 7 päivää. Ensin tarkkailtiin syömistä ja testailtiin erilaisia tuttipulloja. Sen jälkeen kävi ilmi, että minua pitäisi raijata sydämen, aivojen ja vatsan ultraan. Kaikki tutkimukset olivat eri päivinä sentään, mutta pitkittivät omalta osaltaan minun kotiutumistani. Myös bilirubiiniarvojani jouduttiin tarkkailemaan, mutta en kuitenkaan joutunut valohoitoon vaan ne lähtivät laskemaan itsestään.

Vapaus sairaalasta koitti 16. päivä tiistaina vihdoin ja viimein. Hoitajien aiheuttamasta univajeesta kärsien nukuin koko taksimatkan ja vielä sen jälkeenkin, kun kotio päästiin. Kotona minua odotti kaksi levotonta kissaa, jotka eivät kylläkään huomioineet minua ollenkaan. Ensimmäiset itkuni säikäyttivät heidät kovasti, mutta sen jälkeen olemme tulleet toimeen keskenämme..eli minun itkuni eivät häiritse niitä ja heidän naukumisensa ei häiritse minua.

home sweet home

Ensimmäiset päivät kotona olivat äidin ja isän mukaan kaoottisia. Huutoni raikui asunnossa enemmän kuin kissojen naukuminen. Isi oli neuroottinen ja äidillä meni hermot (mistä lienee olenkaan luonteeni perinyt *kröhöm*). Luonteesta puheen ollen äitini varmaan kuvaisi minua sanoilla; kärsimätön (kaikki minulle heti), jäärä, ja hyvät unenlahjat. Jos tunnette äitini ja isäni tiedätte kummalta mikäkin luonteenpiirre tulee.

Nyt olen päässyt jo parin viikon ikään. Rytmi alkaa pikku hiljaa löytymään. Olen oppinut hieman rauhallisuutta, vaikka ruoka-aikaan ja vaipan vaihdon yhteydessä ilmaisen kyllä mielipiteeni ERITTÄIN selvästi. Syön hyvin ja nukun kohtalaisesti. Ensimmäisen viikon nukuin syliä vaihtaen, koska en kuulemma suostunut rauhoittumaan omaan sänkyyni. Rakastan yli kaiken melua ja liikettä..vielä parempi, jos on molempia samaan aikaan. Olen oppinut selättämään pimeyden ja tänään tajusin ettei rattaat olekaan niin huono paikka nukkua..sisälläkään.

Siinä oli tiivistettynä ensimmäisten viikkojen tapahtumat ja kasa kuvia :D

-Pieni linnunpoikanen-

Ensimmäiset päivät maailmassa! Vol.1

Heissan lukijat!

Ohhoh..Kylläpä oli rankat 9kk sekä äidille että minulle, mutta nyt sitä ollaan sitten tultu ulos katsomaan miltä tämä maailma näyttää. Olen käynyt viimeisen 9kk aikana läpi useat ultrat, kromosomitutkimukset, ennen aikaisen ulostulon (a.k.a äidin sanoin; supistukset) sekä käynnistyksen. Viimeisin tosin taisi olla äidille kovempi juttu kuin minulle, mutta kyllä minäkin olisin mieluusti voinut jäädä hetkeksi vielä omaan pimeään yksiööni :)

Kuten kuvaus kertoo, minulle todettiin siis rakenneultran yhteydessä vaikka sun mitä "vikaa"; pienen kokoni lisäksi minulla oli kalkkeuma sydämessä ja halkio huulessa. Noh! Pieni minä olinkin ja halkiokin löytyy.
Virallista diagnoosiani minä vielä odottelen, koska sitä varten pitää ilmeisesti käydä jossain Helsinki-nimisessä paikassa törkittävänä.. Voin kertoa, että tutkimukset ei ole mikään minun lempijuttu. Kuulemani mukaan äiti joutui usein varmistamaan yksiöni seinämien läpi, että olisin nätisti seuraavassa tutkimuksessa..Uskoinko minä? No en tietenkään! Enkä kyllä hyväksy tällaisia tutkimuksia vieläkään, mutta ilmeisesti minulle ei anneta vaihtoehtoja.
Tuolla Helsinki-nimisessä paikassa minulle tehdään myös jokin leikkaus, josta äiti varmaan sitten pistää lisää kuvia ja informaatiota, kunhan se tapahtuu.

Mennään nyt kuitenkin siihen olennaiseen asiaan..eli minuun! Tämän blogin tarkoitus on kuvauksenkin mukaan kertoa kuulumisiani kaukana asuville isovanhemmille (Terkut Heinolaan ja Poriin!). Lisäksi äiti haluaa, että kerron minkälaista halkiolapsen elämä on leikkauksineen kaikkineen (niistä myöhemmin).
Haluatte varmaan tietää minkälainen minä olen ja mitä tein ekat päivät sairaalassa ja kotona.. Tässä tulee :)

kuva sairaalasta ekoina päivinä

Syntymäpäivä: 10.4.2013

Syntymäpaino: 3140g..tällä hetkellä 3280g

Syntymäpituus: 47,5cm

Äiti ja isä innostuivat minusta niin paljon, että he tunkivat kameraa koko ajan minun naamaani. Siksi suurin osa ensimmäisten päivien kuvista on minusta silmät kiinni, mutta minä halusin nyt ehdottomasti näyttää teille kuvan silmät auki. Kuvassa näkyy myös selkeämmin kasvojeni erikoispiirre (kuten äitini sitä ilmaisee). Kuulemani mukaan hurmasin olemuksellani kaikki minua hoivanneet hoitajat huudoistani huolimatta.

Seuraava postaus voisi äidin mielestä olla JÄRJETÖN kuvakollaasi minusta (pitääkö sitä kameraa joka hetki tunkea naamaan!), mutta jospa kirjoitettaisiinkin sinne jotain :P

-Pieni Linnunpoikanen-

Ps.Sanonta "rakkaalla lapsella on monta nimeä" pitää kyllä näköjään paikkaansa. Tähän mennessä minua on kutsuttu nimillä; muru, rakas, linnunpoikanen, kultapoju, poitsu, kultapieni ja onpa tuo tuleva nimikin kuulunut useaan otteeseen äidin ja isän huulilta (sitä emme silti vielä paljasta!)