Tays tutuksi!

Hellou lukijat!

Ajattelin kirjoittaa äidin pienellä avustuksella teille uusia kuulumisia taas.
Viime viikolla minua kävi katsomassa neuvolatäti, koska isä ja äiti eivät olleet ihan valmiita raijaamaan minua neuvolaan asti (ilmeisesti rytmini ei ole mikään parhain). Neuvolantäti katsoi minun painon ja ihon kunnon sekä jalkojen ja käsien voimia.
Tällä viikolla minulla on ihan oikea neuvolareissu, jossa katsotaan tarkemmin painoa ja pituutta.

Tämä viikko ei alkanut ihan oletetusti. Eilen minä meinaan sähläsin. Oli niin kova väsy ja tapani mukaan en taaskaan voinut antaa unelle periksi. Kuten kaikki vauvat, minäkin tungen sormia suuhuni jatkuvasti ja sain sitten omasta kynnestäni pinnallisen haavan ikeneen. Siinä sitten äiti ja isä paniikissa miettivät, että mitä tehdään. Minä vain huusin väsymystäni enkä tajunnut, että suustani oli edes tullut verta.
Pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen kolme ambulanssimiestä tulivat hakemaan minut ensiapuun. Siellä minua taas törkittiin neuloilla ja mittailtiin saturaatiota ynnä muita.
Törkkimisten jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että minut voisi siirtää lastenosastolle. Siellä minä sitten vietin viime yön.
Tänä aamuna isä ja äiti tulivat minua katsomaan ja saivat kuulla, että minä pääsen kotiin..Voi sitä helpotusta!

Huomenna minua tulevat katsomaan mummi, pappa, täti ja serkku Heinolasta. Minä en tiedä vielä ketä ne oikein ovat, mutta enköhän minä opi seuraavan 18 vuoden aikana. Perjantaina vieraaksi saapuu Porin pappa perheineen. Tunnen itseni erittäin suosituksi :) Saa nähdä ketä seuraavaksi tulee minua katsomaan.

Huomenna on muuten se päivä, kun täytän 3 viikkoa. Ensi viikolla tulossa siis 1kk postaus..Isä ja äiti ovat kovin ihmeissään, että olen pian jo kuukauden vanha. Aika menee kovin nopeasti.

Nyt minä toivotan teille Hyvää Vappua ja menen syömään! Nähdään ensi viikolla.

-Pieni Linnunpoikanen-

Ps. Viikossa olen oppinut helpottamaan isän ja äidin elämää ja nukahtamaan rattaisiin..sisätiloissa.

Ensimmäiset päivät maailmassa! Vol. 2

Hei taas te muut ihmiset!

Minusta on otettu niin monta kuvaa ja minulle on tehty niin monia juttuja ensimmäisten päivien aikana, että se vaati äidin mielestä oman postauksen.

Ihan eka päiväni ulkomaailmassa oli totuttelua isään, äitiin ja muihin ihmisiksi kutsuttaviin olentoihin sekä valoon ja kirkkauteen. Kuulemani mukaan olin itse Herra Temperamenttisuus jo kohdussa ja sama jatkui myös ulkomaailman puolella. En pitänyt yhtään vaipanvaihdoista, pepun pesemisestä (en muuten pidä vieläkään!) enkä vaatteiden vaihtamisesta. Nukkuminen sen sijaan ei tuottanut missään kohtaa ongelmia ellei minua herätetty väkisin (jota tapahtui yllättävän usein).

Minusta -ja varmaan isästä ja äidistäkin- tuntui usein, että heti kun minut oli saatu tuttipullon ääreen tai nukkumaan, tuli joku täti/setä ottamaan mm. verikokeita tai viemään minua muihin tutkimuksiin toisaalle. Äärettömän rasittavaa toimintaa! Sen huomasivat kyllä muutkin, kun avasin ääntäni mielenosoitukseksi.
Olin sairaalan hoteissa peräti 7 päivää. Ensin tarkkailtiin syömistä ja testailtiin erilaisia tuttipulloja. Sen jälkeen kävi ilmi, että minua pitäisi raijata sydämen, aivojen ja vatsan ultraan. Kaikki tutkimukset olivat eri päivinä sentään, mutta pitkittivät omalta osaltaan minun kotiutumistani. Myös bilirubiiniarvojani jouduttiin tarkkailemaan, mutta en kuitenkaan joutunut valohoitoon vaan ne lähtivät laskemaan itsestään.

Vapaus sairaalasta koitti 16. päivä tiistaina vihdoin ja viimein. Hoitajien aiheuttamasta univajeesta kärsien nukuin koko taksimatkan ja vielä sen jälkeenkin, kun kotio päästiin. Kotona minua odotti kaksi levotonta kissaa, jotka eivät kylläkään huomioineet minua ollenkaan. Ensimmäiset itkuni säikäyttivät heidät kovasti, mutta sen jälkeen olemme tulleet toimeen keskenämme..eli minun itkuni eivät häiritse niitä ja heidän naukumisensa ei häiritse minua.

home sweet home

Ensimmäiset päivät kotona olivat äidin ja isän mukaan kaoottisia. Huutoni raikui asunnossa enemmän kuin kissojen naukuminen. Isi oli neuroottinen ja äidillä meni hermot (mistä lienee olenkaan luonteeni perinyt *kröhöm*). Luonteesta puheen ollen äitini varmaan kuvaisi minua sanoilla; kärsimätön (kaikki minulle heti), jäärä, ja hyvät unenlahjat. Jos tunnette äitini ja isäni tiedätte kummalta mikäkin luonteenpiirre tulee.

Nyt olen päässyt jo parin viikon ikään. Rytmi alkaa pikku hiljaa löytymään. Olen oppinut hieman rauhallisuutta, vaikka ruoka-aikaan ja vaipan vaihdon yhteydessä ilmaisen kyllä mielipiteeni ERITTÄIN selvästi. Syön hyvin ja nukun kohtalaisesti. Ensimmäisen viikon nukuin syliä vaihtaen, koska en kuulemma suostunut rauhoittumaan omaan sänkyyni. Rakastan yli kaiken melua ja liikettä..vielä parempi, jos on molempia samaan aikaan. Olen oppinut selättämään pimeyden ja tänään tajusin ettei rattaat olekaan niin huono paikka nukkua..sisälläkään.

Siinä oli tiivistettynä ensimmäisten viikkojen tapahtumat ja kasa kuvia :D

-Pieni linnunpoikanen-

Ensimmäiset päivät maailmassa! Vol.1

Heissan lukijat!

Ohhoh..Kylläpä oli rankat 9kk sekä äidille että minulle, mutta nyt sitä ollaan sitten tultu ulos katsomaan miltä tämä maailma näyttää. Olen käynyt viimeisen 9kk aikana läpi useat ultrat, kromosomitutkimukset, ennen aikaisen ulostulon (a.k.a äidin sanoin; supistukset) sekä käynnistyksen. Viimeisin tosin taisi olla äidille kovempi juttu kuin minulle, mutta kyllä minäkin olisin mieluusti voinut jäädä hetkeksi vielä omaan pimeään yksiööni :)

Kuten kuvaus kertoo, minulle todettiin siis rakenneultran yhteydessä vaikka sun mitä "vikaa"; pienen kokoni lisäksi minulla oli kalkkeuma sydämessä ja halkio huulessa. Noh! Pieni minä olinkin ja halkiokin löytyy.
Virallista diagnoosiani minä vielä odottelen, koska sitä varten pitää ilmeisesti käydä jossain Helsinki-nimisessä paikassa törkittävänä.. Voin kertoa, että tutkimukset ei ole mikään minun lempijuttu. Kuulemani mukaan äiti joutui usein varmistamaan yksiöni seinämien läpi, että olisin nätisti seuraavassa tutkimuksessa..Uskoinko minä? No en tietenkään! Enkä kyllä hyväksy tällaisia tutkimuksia vieläkään, mutta ilmeisesti minulle ei anneta vaihtoehtoja.
Tuolla Helsinki-nimisessä paikassa minulle tehdään myös jokin leikkaus, josta äiti varmaan sitten pistää lisää kuvia ja informaatiota, kunhan se tapahtuu.

Mennään nyt kuitenkin siihen olennaiseen asiaan..eli minuun! Tämän blogin tarkoitus on kuvauksenkin mukaan kertoa kuulumisiani kaukana asuville isovanhemmille (Terkut Heinolaan ja Poriin!). Lisäksi äiti haluaa, että kerron minkälaista halkiolapsen elämä on leikkauksineen kaikkineen (niistä myöhemmin).
Haluatte varmaan tietää minkälainen minä olen ja mitä tein ekat päivät sairaalassa ja kotona.. Tässä tulee :)

kuva sairaalasta ekoina päivinä

Syntymäpäivä: 10.4.2013

Syntymäpaino: 3140g..tällä hetkellä 3280g

Syntymäpituus: 47,5cm

Äiti ja isä innostuivat minusta niin paljon, että he tunkivat kameraa koko ajan minun naamaani. Siksi suurin osa ensimmäisten päivien kuvista on minusta silmät kiinni, mutta minä halusin nyt ehdottomasti näyttää teille kuvan silmät auki. Kuvassa näkyy myös selkeämmin kasvojeni erikoispiirre (kuten äitini sitä ilmaisee). Kuulemani mukaan hurmasin olemuksellani kaikki minua hoivanneet hoitajat huudoistani huolimatta.

Seuraava postaus voisi äidin mielestä olla JÄRJETÖN kuvakollaasi minusta (pitääkö sitä kameraa joka hetki tunkea naamaan!), mutta jospa kirjoitettaisiinkin sinne jotain :P

-Pieni Linnunpoikanen-

Ps.Sanonta "rakkaalla lapsella on monta nimeä" pitää kyllä näköjään paikkaansa. Tähän mennessä minua on kutsuttu nimillä; muru, rakas, linnunpoikanen, kultapoju, poitsu, kultapieni ja onpa tuo tuleva nimikin kuulunut useaan otteeseen äidin ja isän huulilta (sitä emme silti vielä paljasta!)